Kahvikupponen kuumana totean, että
päiväkodissa opitaan ryhmässä toimimista. Sen tietää Erkkikin.
Päiväkodin henkilökunta määrittää aika pitkälle sen, millaiseksi lasten
käsitys toisen arvostamisesta, huomioonottamisesta ja kohtelusta
muodostuu – ryhmässä.
Aivan oikein, sitä mieltä olen. Miksikö?
No siksipä juuri, että vanhemmat eivät silloin ole paikalla oikomassa
mielestään vääriä malleja ja tapoja, halusivat tai ei vaikka
miten haluaisivat. Vanhemmat eivät ole paikalla näkemässä ja kuulemassa,
eivätkä pysty mitenkään tarjoamaan työn jälkeen yhtä perusteellista
päiväkodin kaltaista lasten ryhmässä olemista itse. Sitten on myös ne
vanhemmat, joita ei edes kiinnosta. Ja ne vanhemmat, joilta
vahingollisia malleja tulee.
Päiväkodissa on siis myös aikuisia.
Heiltäkin tulee täten käyttäytymis- ja asennemalleja lapsille, sanoi
Pirkko siitä mitä hyvänsä. Päiväkodin ilmapiiri aikuisten kesken ei
sekään ole aina sillä mallilla, kuin pitäisi. Se heijastuu väistämättä
lapsiin ja lasten käsityksiin vuorovaikutusmalleista ja toisten kunnioittamisesta sekä arvostamisesta. Tai sen puutteesta. Aivan kuten
kotonakin. Päiväkoti ei ole turhaan sanamuodossa päivä*koti*. Siellä
tapahtuu monta asiaa suuren osan valveillaoloajasta, jotka muutoin
tapahtuisivat kotona. Ammatikasvattajien ei pitäisi korostaa niin paljon
perheen osuutta, jos se tarkoittaa ammattikasvattajan oman osuuden ja
vastuun väheksymistä.
Päiväkodin henkilökunnassa saattaa myös
olla niitä, joilla ei ole tasa-arvoinen asenne vanhempia kohtaan.
Päiväkodin henkilö voi suhtautua eri vanhempiin ja lapsiin eri tavoin.
Toisista hän omien mieltymystensä, luonteensa, arvojensa ja taustansa
johdosta tykkää enemmän, toisista ei ehkä yhtään. Vaikka sitä
tietoisesti ei näyttäisi, se näkyy silti. Lapsi huomaa ja vaistoaa sen
kyllä. Valitettavasti on myös niitä päiväkodin henkilöitä, jotka sen
näyttävät.
Koska päiväkodin henkilökuntakin on siten vain ihmisiä
koulutuksestaan huolimatta, vaikuttavat he yllättävän paljon
päiväkodissa lasten kesken vallitseviin vuorovaikutussuhteisiin.
No
mitenkö se sitten tapahtuu? Siten, että lapsi huomaa tuon päiväkodissa
tapahtuvan epäkohdan: kun johonkin lapseen/vanhempaan/perheeseen
suhtaudutaan ”huonommin” päiväkodin aikuisten taholta. Esimerkiksi
toisen lapsen vanhempi on lakimies, lääkäri tai kaupungin kermaa tai
vaikka sitten itsekin kasvatusalalla ja toisen lapsen vanhemmat taas
ovat jotain muuta. Kuka arvojensa pohjalta sitten suosii enemmän sitä
kermaa, kuka taas sitä ”jotain muuta” ehkä tutumpaa. Se näkyy pienen
pieninä asioina käytöksessä: pieninä eleinä ja asioina, ketä muistetaan
tervehtiä ja kuinka leveästi, kenelle ei jakseta sanoa oikein mitään
eikä hymyäkään suoda. Ja tietenkin se näkyy lasten kohtelussa
eriarvoisesti. Täsmennän myöhemmin osassa 3, miten lasten eriarvoinen
kohtelu ilmenee ja näkyy.
Jollakin kasvatustieteitä opiskelleella (toivon mukaan vain hyvin harvalla ei juuri kenelläkään) voi valitettavasti olla joskus hyvin jumittuneita
käsityksiä ja kategorisointeja perheistä ja ihmistyypeistä – pienikin
erilaisuus tai muu piirre voi johtaa epäilyihin ja kyräilyihin – ja sitä
kautta syntyneeseen ”huoleen”. Sillä tavoin syntynyt ”huoli” onneksi
yleensä osoittautuu jossakin vaiheessa ja muilta tahoilta sitten
perusteettomaksi, kun huolikärry lähtee pyörimään. Mutta huolikärry
ehtii traumatisoida ja aikaansaada huonommuudentuntoisiksi ennen ehkä
ehjän perheen jäsenet, mikä johtaa yhä uuteen eriarvoistumiseen ja
väärinymmärryksiin perheen huonommuudentunteen lisääntyessä. Senkin muut
lapset huomaavat…
Aivoni käyvät nyt niin kuumana, että
kahvikupponenkin ehti jo aivan kylmetä. Palataan asiaan uuden kuuman
kupposen kera taas toinen
pilvinen ja sateinenkaunis päivä.